maanantaina, helmikuuta 28, 2011

Alku

Elämisen riemua
Noin vuosi sitten valokuvausinnostus oli kasvanut pisteeseen, jolloin piti hommata digijärkkäri ja siihen sitten tarpeellisia lisäosia. Malliksi joutuivat tietenkin omat lapset. Nuorin lapsi oli noin puolivuotias, joten ei muuta kuin yhdessä lattialle makoilemaan ja kuvaamaan.

Jostain syystä onnistuin heti aluksi ottamaan niin ilmeikkäitä kuvia, etten ole lukuisista yrityksistä huolimatta kyennyt ainakaan tähän mennessä samaan. Epäilemättä aloittelijan tuuria. Lasten kuvaus on tosin vaikeutunut vuoden takaisesta huomattavasti, kun kukaan heistä ei pysy muutamaa sekuntia kauempaa paikallaan.

Tässä kuvassa on käytetty pientä tasovaloa kameran oikella puolella. Mallin kummaltakin puolelta tulee lisäksi ikkunasta varsin kirkasta luonnonvaloa.

torstaina, helmikuuta 24, 2011

Omakuva





Punaisena lankana tässä blogissa on henkilö- tai muotokuvaus. Henkilökuvauksessa on hyödyllistä kuvata aika ajoin myös itseään, vaikka se saattaakin ainakin aluksi tuntua oudolta. Silloin ainakin tietää, mitä vaatii muilta ja ehkä jopa oppii jotakin uutta. Sen vuoksi aloitan blogini omakuvalla.

 Vuoden 2009 lopulla innostuin uudelleen tosissani valokuvauksesta. Työ ja perhe ohjaavat varsin tiukasti vuorokausirytmiä, joten alusta asti oli selvää, että kuvaus keskittyisi pääasiassa perheenjäseniin. Into kuvata on ollut kuitenkin niin kova, että vuoden aikana on tullut käytyä myös muutama kurssi, jotka omalta osaltaan ovat lisänneet halua kehittyä henkilökuvauksessa. Tarkoituksenani on käydä läpi tätä prosessia tulevissa bloggauksissa.

Kuvan valaisuna on käytetty käytävän valojen lisäksi sateenvarjon läpi ammuttua salamaa kameran vasemmalta puolelta.