maanantaina, toukokuuta 23, 2011

Lomalla

Vaihteeksi vähän lämpöisempiä kuvia lomareissulta. Kirkas aurinko ja voimakkaat varjot loivat haasteellisen kuvausympäristön, mutta mukavia muistoja tallentui silti varsin paljon. Yleisesti voi todeta, että mallit eivät olleet kovinkaan yhteistyöhaluisia, joten kuvaaminen oli pitkälti nopeaa hetkien tallentamista.

Altaan lämmössä

Uiminen oli loman ykkösjuttu. Altaasta tuleva heijastus tuo mukavasti täytevaloa kasvoille, jolloin kirkkaasta taustasta huolimatta valaistus on siedettävän tasapainoinen. Keltaiset kellukkeet antavat kivan kontrastin muuten aika siniseen kuvaan.


Valmistautumassa pulahtamaan vähän viileämpään mereen

Tässä kuvassa aurinko oli ohuen pilviverhon takana, joten valo ei ollut niin kovaa kuin ensimmäisessä kuvassa. Kirkasta oli silti, eivätkä silmät meinanneet millään pysyä auki.


Vuoriston pikkukylässä

Henkilöitä kuvattaessa kirkkaassa auringonpaisteessa kannattaa etsiä sopiva varjopaikka puun tai rakennuksen katveesta. Irtosalamalla tai heijastimella saa täytevaloa kasvoille. Tässä kuvassa tosin täytevalona on pokkarin oma salama, mikä riitti siihen, etteivät kasvot jääneet lipan alle pimentoon.


Syvä sininen

Valtameren mainingit jaksoivat hämmästyttää varsinkin perheen pienimpää. Panoraamakuva on tehty rajaamalla tavallista ruutua ylhäältä ja alhaalta. Nykyisillä pokkareillakin tämä onnistuu hyvin, jos ei halua isoja tulosteita kuvista. Muutenkin kuvien jälkikäsittelyssä kannattaa kokeilla eri kuvasuhteita ja rajauksia, missään ei ole sanottu, että pitäisi pysyttäytyä kamerasta tulevaan formaattiin.

keskiviikkona, toukokuuta 04, 2011

Pojat mäessä

Vauhtia

Bloggaamisessa on ollut varsin pitkä tauko erinäisten työkiireiden johdosta. Jonkin verran olen kuitenkin kuvannut. Kamera oli mukana, kun vanhempi poika oli kavereidensa kanssa viimeistä kertaa tänä talvena laskemassa mäkeä. Tarkoitus oli harjoitella liikkuvan kohteen kuvaamista raw-formaatilla kuvanvakainta hyödyntäen.


vaaraa
Pojilla tuntui olevan hauskaa ja kelkka luisti hyvin. Itse keskityin niin tiukasti itse kuvaamistapahtumaan, että kameran säädöt unohtui tarkistaa. Vasta kotona huomasin, että tavallista jpg:tä tuli kuvattua eli se siitä raw-kuvan dynamiikan hyödyntämisestä talvisessa maisemassa, eikä kuvanvakaajakaan sitten ollut päällä. Onneksi sarjakuvauksella kuvatuista ruuduista löytyi sentään muutama mukava muisto talviriennoista.

ja jännitystä