maanantaina, marraskuuta 05, 2012

AC/DC



Seesteisten metsäkuvien jälkeen on paikallaan valottaa arkitodellisuutta. Useimmiten vauhtia riittää aamusta iltaan ja meno on esimerkkikuvien mukaista. Näissä kuvissa tosin vauhdin takasi tunnettu australialainen rytmiorkesteri. Musiikin vaikutus oli niin vahva, että miekka muuttui kitaraksi kädenkäänteessä.




Kuvien innoittajana on yhdysvaltalainen valokuvaaja Syl Arena. Sylillä on Canonin salamajärjestelmä hallussa. Ilman hänen neuvojaan nämä kuvat olisivat jääneet ottamatta.



maanantaina, lokakuuta 15, 2012

Girl Power



Tarkkasilmäisimmät varmaan huomasivat kuvan tämän päivän Helsingin Sanomista.

Tässä kaksikossa on energiaa vaikka pieneen voimalaitokseen.  Heta on ehdolla Helsingin kaupunginvaltuuston jäseneksi. Hänellä on jo laaja kokemus vaativista poliittisista tehtävistä mm. Helsingin liikuntalautakunnan puheenjohtajana. Rakel puolestaan on lopettamassa pitkää ja ansiokasta uraansa helsinkiläisenä valtuutettuna.

tiistaina, lokakuuta 09, 2012

Apatosauruksen poikanen


Mistähän juontuu pienten poikien kiinnostus dinosauruksiin? Nuorimmainen ilmoitti olevansa apatosauruksen poikanen. Mitäpä siihen on vastaansanomista - varsinkin kun ilmoitusta seurasi valtava murina.

perjantaina, lokakuuta 05, 2012

Peikkometsässä



Kotimme lähellä on pieni metsikkö, joka on ymmäretty rauhoittaa luonnonsuojelualueeksi. Synkkä kuusikko laittaa pienen lapsen mielikuvituksen liikkeelle ja alue onkin nimetty meidän perheessä peikkometsäksi, mikä ei onneksi estä ulkoilua alueella.

Tässä kuvassa kokeilin suomalaisen nykytaidevalokuvauksen valtavirtaa, nuori tyttö keskisommittelulla. Aika näyttää millaisen suosion kuva saa :)

tiistaina, syyskuuta 11, 2012

Pasila



Syksy on saapunut. Illat pimenevät, mutta kaikki junat pysähtyvät Pasilassa.

perjantaina, elokuuta 31, 2012

torstaina, elokuuta 30, 2012

torstaina, elokuuta 16, 2012

Elokuu




Lämpimissä elokuun päivissä on jotakin erityistä. Kesä viipyy vielä hetken kanssamme, mutta tuulessa on jo merkkejä muutoksesta. Kesä parhaimmillaan.


torstaina, heinäkuuta 26, 2012

It's only Rock 'n Roll



Vietin muutaman lämpimän kesäpäivän lukemalla melkoisen siivun länsimaisen populäärimusiikin historiaa. Keithin muistelmat sopivatkin hyvin juhlistamaan Rollareiden 50-vuotista taivalta.

Aurinko hymyili, niin minäkin.

sunnuntaina, heinäkuuta 15, 2012

Häissä



Viime viikonloppuna olin pitkästä aikaa häissä. Siskoni pääsi vihdoinkin naimisiin. En siis ollut varsinaisesti valokuvaajana, mutta kuvia tuli lopulta otettua aika paljon. Kirkossa kuvasin penkistä, joten kuvakulma oli staattinen, mutta juhlapaikalla pystyi sommittelemaan kuvia vapaammin.







Hääkimppu lensi laajakulmaobjektiivista huolimatta kuva-alan yli, mutta kyllä se sieltä alas tuli.




Juhlat olivat mukavat, tunnelma rento ja hääpari onnellinen. Valokuviakin oli kiva näppäillä.




maanantaina, kesäkuuta 25, 2012

Maisema




Maanalaisten tunnelmien jälkeen on paikallaan julkaista vähän avarampia maisemia. Juhannuksena paistoi aurinko, satoi vettä ja kaikkea siltä väliltä. Tässä siltä väliltä.

sunnuntaina, kesäkuuta 17, 2012

Salamakuvausta




Vantaan aikuisopisto järjestää varsin laadukasta valokuvausopetusta. Olin viikonlopun pituisella käsisalamakuvauskurssilla, missä pääsimme kokeilemaan erilaisia salamoita, valonmuokkaimia ja radiolaukaisimia. Hyvä opettaja, mukava kuvausporukka ja innostunut malli tekivät kurssista varsin onnistuneen.

maanantaina, toukokuuta 21, 2012

Kaivuri




Inspiraatiota odotellessa voi aina katsella vanhoja kuvia. Tässä yksi viime kesältä.

Teema lähetti mielenkiintoisen dokumentin englantilaisesta valokuvaajasta David Baileysta. Sen voi katsoa Areenasta vielä kuukauden ajan.

maanantaina, huhtikuuta 16, 2012

Hääkuvaus



Kameraseura järjesti viikonloppuna hää- ja henkilökuvaustyöpajan. Tapanilan vanha asema Pikku Huopalahdessa tarjosi hienot puitteet kuvauksille. Järjestäjät olivat rakentaneet muutaman pienen studion rakennukseen ja lisäksi käytössä oli portaita ja muita paikkoja sekä tietysti ulkoalueet.




Kuvaajia oli paikalla paljon, joten kovin syvällisesti aiheeseen ei ehtinyt perehtyä. Oli kuitenkin kiva päästä kuvaamaan asianmukaisesti pukeutuneita malleja ja toteamaan jälleen kerran kuinka vaikeaa on hallita yhtä aikaa valot ja mallien ohjaaminen. Tapahtuma ei maksanut mitään, joten toivottavasti Kameraseura järjestää jatkossakin vastaavanlaisia tilaisuuksia.




Nyt kun hääkuvaus on opeteltu, niin tulen mielelläni kuvaamaan häitä ja muita tapahtumia kohtuullista korvausta vastaan:)

torstaina, huhtikuuta 12, 2012

Ryhmäkuva


Parin viikon takaisiin kuvauksiin tuli nyt täydennystä, kun otimme ryhmäkuvia ja muutaman lisäpotretin kasvokuvia. Ryhmäkuvien ottaminen on melkoisen haastavaa, kuvattavat pitäisi saada aseteltua jotenkin kiinnostavasti, ilmeiden olisi oltava hyvät, ja mikä tärkeintä, kaikkien kuvassa olevien silmät pitäisi olla auki. Siinäpä haastetta sunnuntainäppäilijälle.

maanantaina, huhtikuuta 09, 2012

DC-6

Kevään lomamatka on valitettavasti ohi. Viikko auringossa piristi kummasti, mutta oli aika karua huomata kotona, ettei kevät ollut edistynyt yhtään. Aurinko sentään paistaa.




Törmäsimme päiväkävelyllä tähän konevanhukseen. Se viettää eläkepäiviään varsin huonokuntoisena pienkonekentän laidalla Gran Canarialla. Mielenkiintoinen yksityiskohta DC-6 – koneissa on, että sellaisella aloitettiin säännölliset lomalennot Suomesta Kanariansaarille 60-luvun alkupuolella. Koneessa oli kuuden hengen miehistö, kolme ohjaamossa ja kolme matkustamossa. Se kuljetti 86 matkustajaa 480 km/h nopeudella eli matka taisi kestää kohtuullisen kauan, kun se kestää nytkin kuusi tuntia.

keskiviikkona, maaliskuuta 28, 2012

Kevät


Pitkän ja pimeän syksyn jälkeen saimme lunta tänne etelään ihan riittävästi. Valokuvaaminen näyttää pimeyden keskellä omalta osalta hiipuvan minimiin. Valon lisääntymisen myötä kuvausinnostus alkaa kuitenkin taas herätä.



Blogia olen pitänyt jo yli vuoden ja tämä on näköjään 20. kirjoitus. Tekstiä ja kuvia ei ole tullut ehkä niin paljoa kuin olin etukäteen kuvitellut, mutta blogi kyllä tukee kuvausta ainakin siten, että rima pysyy vähän korkeammalla ja kuvauksia tulee suunniteltua etukäteen. Kommenttejakin on tullut, etenkin FB:ssa ja Google +:ssa, mutta voisi palautetta jättää suoraan tännekin.


 
Työkaveri tarvitsi kuvia lehtijuttuun. Kuvasin sekä salamalla ja kevään kunniaksi myös pohjoisikkunavalossa. Tarkoitus on kuvata vielä ryhmäkuvia samoissa maisemissa.